RSS-syöte

Avainsana-arkisto: Talous

Myyntimiehen ABC: Mainostaminen, osa 1

Posted on

Katselin hymy huulilla Sukarin ensimmäistä jaksoa. Sarja kertoo Maskun omistajasta, omalaatuisesta liikemiehestä nimeltä Topi Sukari. Sarja alkoi MTV 3:lla tammikuussa 2012. Sen enempää itse sarjaa kommentoimatta, mieleeni jäi yksi kohtaus, jossa Sukari kävi talousjohtajansa kanssa tutustumassa kilpailijan tiloihin ja toimintaan. Autoonsa palattuaan Topi oli huojentunut: ”Liikkeessä ei ollut mitään kaupallisuutta. Ei mitään ALE-mainoksia tai muita kunnon houkuttimia”. Maskun perinteinen tapahan on ollut mainostaa huimia alennuksia ja supertarjouksia. Ja anteeksi vain, mutta hieman rahvaanomaisella tyylillä.

Tosin Sukari on miljonääri (ainakin luulen niin) ja Masku on ollut monta vuosikymmentä pystyssä. Liiketoiminta on siis kannattavaa ja näin ollen perusteltua. Homma siis kuitenkin toimii!

Tämä sai kuitenkin minut pohtimaan millaista on hyvä mainonta. Miten markkinointibudjetista irrotetuilla mainostamisen pikkuroposilla voisi tehdä parhaan tuloksen myynnillisesti? Mitä eri tapoja on mainostaa? Miten yrityksen brändi vaikuttaa markkinointiin? Aloitetaan siitä, mitä eri mainostamisen vaihtoehtoja yrityksellä on. Alle olen kerännyt mainostamisen vaihtoehdoista tärkeimmät.

Mainostamisen uudet keinot

Nykyään mainontaa yritetään tehdä mitä erikoisimmilla tavoilla. Uusimpia trendejä mainonnassa ja markkinoinnissa on sissimarkkinointi. 

Sissimarkkinoinnissa järjestetään erinäköisiä tempauksia ja tarkoituksena on herättää normaalien ihmisten kiinnostuksen lisäksi myös media jakamaan markkinoijan sanomaa. Viimeaikaisista sissimarkkinointitempauksista mainittakoon esimerkkinä Darth Vaderin matkustaminen Helsingin metrossa. Tapauksen oli tarkoitus mainostaa Star Wars elokuvan TV-ensi-iltaa.

Darth Vader ja Stormtrooper mainostivat elokuvan TV-ensi-iltaa

Toinen keissi oli, kun jokin aika sitten eläkeläismummeli jakeli rahaa ohikulkijoille, mikä vaikutti vähintäänkin omituiselta. Tästäkin tapahtumasta ihmiset napsivat kuvia ja videopätkiä, se aiheutti kuhinaa iltapäivälehtien nettisivuilla ja netissä yleisestikin. Tämä sissimarkkinointitempaus liittyi myös televisiosarjan mainostamiseen. Sissimarkkinoinnissa onnistuminen vaatii todella hyvää toteutusta, palkkaa siis mainostoimisto sitä toteuttamaan jos et ole itse guru. Jo olemassa olevia ideoita voi pyörittää uudelleen ja uudelleen, pyörää ei sissimarkkinoinnissa tarvitse keksiä uudelleen. Toki pieni variointi uutuudenviehätyksen saavuttamiseksi on tärkeää.

Netti tarjoaa myös runsaasti uusia mahdollisuuksia mainostamiselle. Voit laittaa kuvan, bannerin tai jonkun liikkuvan vipstaakelin vaikkapa Hesarin nettisivuille. Tähänkin blogiin ilmestyisi Googlen mainoksia, tekstin lomaan, jos en olisi erikseen maksanut siitä, että en niitä halua. Facebook yrittää selvittää miten kuluttajana käyttäydyt ja pyrkii ohjaamaan sellaiset mainokset sinun sivullesi, jotka voisivat sinua kiinnostaa. Kuluttaja etsii tietoa hakukoneista ja hakusanan perusteella nousee mainostajia esiin. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa oli mielenkiintoinen artikkeli koskien nettisukupolven digitaitoja. Nuorison lähdekritiikki hakukoneiden tuloksiin on olematon ja hakutuloksia ei läheskään aina eroteta maksetuista mainoksista. Netissä on paljon kirjoituksia, mielipiteitä ja ”faktoja” joita kritiikitön pitää oikeina. Kehottaisin suhtautumaan epäillen netistä lukemaansa ja varmistamaan asian useammasta eri lähteestä. Varsinkaan tämä blogi ei perustu mihinkään tietoon, ainoastaan tunteeseen.

Tämänkaltainen mainostaminen on vasta kunnolla aluillaan ja nostaa profiiliaan kokoajan. Veikkaan, että kohdennettu nettimarkkinointi tulee korvaamaan merkittävästi TV-mainontaa tulevaisuudessa.

Youtube on myös tarjonnut hyvän alustan monelle mainostajalle. Siellä onnistuminen vaatii kuitenkin erittäin hyvin suunnitellun ja toteutetun kampanjan. Yksi kulttimaineeseen nousseista videopätkistä on tehosekoittimia valmistavan BlendTech:n ”Will it blend”- video.

Tätä iPhonen tuhoamista on katsonut yli 10 miljoonaa ihmistä. Jos haluaisin todella hyvän tehosekoittimen, tietäisin minkä hankkisin.

Mutta kuten sanoin, niin on nettimarkkinointi ja varsinkin sissimarkkinointi hoidettava huolella. Tarrojen liimaaminen kiellettyihin paikkoihin ja juokseminen odottamaan tuloksia ei yleensä toimi. Eräs esimerkki hyvästä yrityksestä, mutta veikkaan varsin vaatimattomasta tuloksesta, on yrityksellä nimeltä Liikelahjomo. He kirjoittavat blogissaan, että tekivät Ikaalisissa sissimarkkinointia. Alla on kuva heidän tempauksestaan, WC-paperitelineeseen liimatusta mainoksesta.

Ihan kiva, mutta ei mielestäni tee yrityksen brändille mitään hyvää ja tuskin lisää sentilläkään myyntiä.

Sanottakoon, että en halua mollata ketään blogissani, en varsinkaan pienyrittäjiä, mutta tämä oli niin hupaisa tapaus. Sitä paitsi, ehkä joku eksyy lukemaan tätäkin blogia ja saa näin tietää Liikelahjomo Oy:n tarjonnasta.

Printtimainonta, se perinteinen

Ehkäpä kaikkein perinteisimpiä mainostamisen muotoja ovat olleet erilaiset printit. Lakanoita on voitu ripustaa seinille liikkeen eteen tai tehdä juliste näyteikkunaan. Tietenkin sanoma- ja aikakauslehdissä mainostaminen on ollut suosittua jo kauan. Nykyään printtimedia usein yhdistetään netin kanssa, sillä lähes kaikilla lehdillä on omat nettisivunsa.

Minua printtimainonnassa mietityttää informaation ja mielikuvien suhde. Entisaikaan mainokset sisälsivät usein paljon informaatiota. Nykyään pyritään pelaamaan, varsinkin kuluttajamainonnassa, mielikuvilla ja vähällä tuoteinformaatiolla. Alla Oraksen mainos vuoden 1978 avotakasta (klikkaa kuva isommaksi, niin näet myös tekstin). Oras on perinteinen suomalainen teollisuusyritys ja alansa markkinajohtaja Suomessa.

Alkunaurun laannuttua tämä mainos on oikeastaan aika loistava! Siinä on valtavasti tietoa ja kuvastaa erinomaisesti ajan henkeä. Kuluttajalle annetaan jopa mahdollisuus pyytää lisää tietoa tuotteista, kunhan lähettää yhteydenottopyynnön Orakselle. Mitenkähän sama mainos tehtäisiin tänään? Ehkäpä yksi iso kuva, jossa olisi valtavan hieno design-kylpyhuone ja itse tuote näkyisi pikkuriikkisenä. Mainoksen alalaitaan olisi lisätty www-sivun osoite, josta kehotettaisiin katsomaan lisätietoja. Nettisivulla kuluttaja hukutettaisiin informaatioon.

Tässä Oraksen uudempi mainos, joka on voittanut palkintojakin. On se mainonta muuttunut.

  

Mikä on sitten oikea määrä informaatiota printtimainoksissa? Kysymykseen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, riippuu kohderyhmästä sanoisin.

Myös printtimainonta kehittyy jatkuvasti. Nykyään lehtien välissä on usein joitakin sivuja tai erillinen lehti, josta ei ensi näkemältä tiedä onko kyseessä oikea uutinen tai artikkeli. Yleensä tämänkaltaisen mainoksen yläreunassa lukee ilmoitus tai muuta vastaavaa. Uutisartikkelin muotoon kirjoitettu mainos on yritys maksimoida informaation määrää yrityksestä ja tuotteesta. Toinen, mutta ainakin joidenkin toimittajien moraalinvastainen, tapa on tehdä advertoriaali. Se on artikkeli, jonka oikea toimittaja on kirjoittanut, mutta yritys on sen maksanut. Advertoriaalissa ei ilmoiteta, että kyseessä on mainos. Toista printtimainonnan ääripäätä edustaa maskumainen tai supermarkettimainen tapa mainostaa hinnalla. Siinä alennustuotteet nostetaan mahdollisimman näkyville ja pyritään saamaan mielikuva edullisista tuotteista.

Sanoisin nyrkkisääntönä printtimainontaan, että jos mainostaa ammattilehdessä voi käyttää enemmän tuoteinformaatiota. Mikäli taas lähinnä kuluttajille suunnatussa printissä, tulee käyttää visuaalisesti suoraan iskevää mainontaa. 

Radion uusi tuleminen, onko TV jo OUT?

Viime aikoina radio on nostanut profiiliaan mainonnassa. Aina silloin tällöin nousee ”klassikoita esiin, kuten Honda-mies. Mainoksessa ryhmä miehiä keskustelee ja muuttaa mielipiteitään lopulta Honda miehen kaltaisiksi. Radiolla pystytään tavoittamaan suuret massat, kohtalaiseen hintaan (verrattuna TV:hen). Muun muassa radio Suomipopin aamuohjelma on ollut hyvin suosittu nuorten aikuisten joukossa. Mainoksen tekemiseen tarvitaan mainostoimisto, jonka tehtävänä on tehdä mahdollisimman erikoinen/muistettava radiorimputus. Radiomainonta soveltuu lähes kaikille yrityksille, jotka kauppaavat tuotteitaan kuluttajille. Esimerkkinä sanottakoon, että tuskin autovalmistajalle mäntiä toimittavan yrityksen kannattaa mainostaa radiossa, vaan yrityksen tulisi kohdentaa markkinointinsa autonvalmistajan ostopäällikköön.

Suomalaiset katsovat TV:tä enemmän kuin koskaan, mutta mainosten katselusta en olisi niin varma. Omakohtainen TV:n käyttöni on sitä, että pyrin minimoimaan mainosten katsomisen. Jos telkusta tulee hyvä leffa, tallennan sen digiboksiin ja katson huomenna, näin voin kelata kaikki mainokset ohi. TV:n mainonta muuttaa toki kokoajan muotoaan. Nykyään ennen leffoja ja sarjoja tulee tiedotteita yhteistyökumppaneilta. Katsoja raukka ei ehdi kaukosäätimeen koskea, vaan näkee nämä mainokset pakosti. Ne tulevat juuri ennen kuin ohjelma alkaa tai kun palataan tauolta, ”jatkuu”-ruudun ja ohjelman välissä.

Yhä yleistyvä mainostamisen muoto on TV-ohjelmissa esiintyvä mainonta, ennen vanhaan siitä käytettiin nimeä piilomainonta nykyään tuotesijoittelu. Tämä mainostamisen muoto on verrattavissa lehdissä esiintyviin advertoriaali-artikkeleihin. MTV3 kanavalla pöyrinyt Diilli on hyvä esimerkki ohjelmiin upotetusta mainostamisesta. Eräässä jaksossa kilpailijat yrittävät myydä mahdollisimman monta Toyotaa. Tätä ennen tehtävää pohjustaa Toyotan myyntijohtaja ja kertoo yrityksestä, arvoista ja niin edelleen.

Tässä oli lyhyt katsaus mainostamisen yleisimpiin tapoihin. Jotta kirjoituksesta ei tule liian pitkää, lopetan ensimmäisen osan tähän. Ajattelin osassa kaksi keskittyä ainakin seuraaviin kysymyksiin. 

  • Milloin brändi on niin vahva, että kuluttaja voi tehdä itse ajattelutyön (Viking Line = NG LI)
  • Eroaako kinkun tai pumpun mainostaminen toisistaan (FMCG vs. Hitaat ostopäätökset)
  • Onko mainosten oltava rehellisiä?
Mainokset

Myyntimiehen ABC: Reklamaatiot (ja asiakaspalvelu)

Posted on

Jokainen meistä on asiakas ja luulenpa, että jokainen meistä on saanut joskus sekä erityisen hyvää, että erityisen huonoa palvelua. Huono palvelu tai tuote johtaa reklamaatioon tai asiakaspalautteeseen, niiden käsittely se vasta taitolaji onkin. Nykyaikana nopeus on valttia ja asiakaspalveluhenkilön tulisi olla myös mahdollisimman empaattinen. Mitä kalliimmasta, teknisemmästä tai monimutkaisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä herkempi pinna on asiakkaalla. Pinnan kireys pitää paikkansa myös silloin, mitä välttämättömämmästä palvelusta on kysymys.

Muutama yritys ja toimiala, jotka ovat usein marmatuksen kohteena on julkinen liikenne ja tietoliikenneoperaattorit. Siispä nyt kun ulkona on pyryttänyt lunta, niin VR ja muukin julkinen liikenne on pulassa. Valituksia heidän suuntaansa on varmasti tulossa. Operaattorien puolelta ainakin Soneran asikaspalvelun avuttomuutta on päivitelty yleisönosastoilla. Sonera kuitenkin järjesti kilpailun asiakaspalvelun parantamiseksi, jossa asiakkaat saivat lähettää oman ehdotuksensa palvelun parantamiseksi. Kilpailun voittaja sai rapeat 15000 euroa käteen ja idea olikin aika hyvä. Sen nimi oli ”vastapalvelu asiakaspalvelu”. Lyhykäisyydessään idea oli siinä, kun asiakas yrittää tavoittaa puhelimella asiakaspalvelijaa, tämän ei tarvitse jonottaa linjalla vaan voi jättää asiakaspalvelijalle viestin. Asiakaspalvelija kuuntelee viestin, pohtii ratkaisua ja soittaa asiakkaalle takaisin. Idea oli mielestäni melko hyvä, mutta toivottavasti se saadaan myös toimimaan käytännössä.

Miten reklamaatioita ja asiakaspalvelua tulisi sitten hoitaa?

Jälkimarkkinointi

Kuka teidän yrityksessänne hoitaa rekkulat? Onko asiaa ajateltu vai tekeekö tämän pakollisen pahan se kuka ehtii? Tuskin kovin montaa vapaaehtoista löytyy kuuntelemaan asiakkaiden valituksia, kun ne pirulaiset ovat ”todennäköisesti itse väärässä ja eivät vain osaa käyttää tuotetta”. Vaikka mitä sanotaan, näinhän kaikki ajattelee, rekkuloiden hoito on yhtä tuskaa!

Joskus kuulee puhuttavan jälkimarkkinoinnista. Esimerkiksi autokaupassa se tarkoittaa postituksia asiakkaille joiden huolto lähestyy tai kontaktia yritykseen kun leasingsopimus on umpeutumassa. Osa saattaa puhua reklamaatioista ja asiakaspalautteesta yhtenä osana jälkimarkkinointia. Mielestäni tämä termi on omiaan kuvaamaan toimintaa pettyneen asiakkaan kanssa, tilanne tulee nähdä tilaisuutena markkinoinnille. Siis käyttäkäämme nimeä painottaen; JÄLKI-markkinointi. Joku viisas on joskus sanonut, että hyvin hoidettu reklamaatio on paras myyntipuhe, tämä pitää totisesti paikkansa.

Alle nappasin kuvan asiakasvalitus-jäävuoresta. Se kuvaa sitä, miten erittäin huonoa asiakaspalvelua saanut valittaja levittää pettynyttä oloaan omaan lähiympäristöönsä.

 

Tämä tutkimus on tehty 1999 (osittain 1982), jolloin facebookit, blogit ja sen sellaiset olivat vasta tekemässä tuloaan. Nykyäänhän tiedon välittäminen on helpompaa kuin koskaan tai voi vaikkapa perustaa omat leaks-sivut. Pointti on siis se, että paha kello kantaa kauas. Huomattavasti kauemmaksi kuin hyvä kello.

Miten jälkimarkkinointia sitten pitäisi tehdä?

Olen työssäni pohtinut ja kehittänyt paljon asiakaspalvelua, erityisesti jälkimarkkinointia. Miten saadaan paras arvo irti tilanteesta, kun asiakas tekee valituksen. Entä miten minimoidaan yrityksen omat kulut? Tärkeitä kysymyksiä kehitystyössä ovat olleet muun muassa:

  1. Miten jälkimarkkinointia työkseen tekevät henkilöt jaksavat työssään (ovat motivoituneita, empaattisia ja asiakaspalveluhenkisiä)?
  2. Miten taataan tasalaatuinen palvelu siten, että ei esiinny merkittävää ylipalvelua (liian kallista!) tai alipalvelua (katso jäävuorikuva)?
  3. Kenelle jälkimarkkinointi kuuluu? Hoitaako rekkulan jälleenmyyjä vai tuleeko se tuotteen valmistajalle. Entäs kuuluuko se yrityksen myyntiedustajalle, tekniselle tuelle, asiakaspalveluhenkilölle…

Edellisten lisäksi käytännöntilanteissa on ilmennyt monia kehittämisen kohtia, mutta ehkäpä nämä ovat kuitenkin olleet ne haastavimmat. Alla olen yrittänyt avata omaa ajatustapaani esitettyjen kysymysten suhteen.

 ”Kun lähtee maalaamaan taulua puhtaalle kankaalle, voi iskeä paniikki kun ei ole mitään mistä aloittaa. Rekkuloissa ja asiakaspalautteessa on se hyvä puoli, että niitä tulee heti kun on myyntiäkin, oli tuote sitten kuinka hyvä tahansa”. Aloin aikanaan miettimään puhtaalta pöydältä miten rekkulat olisi paras hoitaa.

Aivan aluksi, tärkeintä asiakaspalvelussa on oikea henkilökunta! Toimistolla istuvan asiakaspalvelijan, joka ei ikinä kohtaa asiakasta kasvotusten, on oltava erittäin asiakaspalveluhenkinen ja todella osattava asettua asiakkaan saappaisiin. Puhelinäänen ja itsetunnon on oltava kunnossa. Jotta asiakaspalvelija jaksaa työssään, varsinkin jos käsittelee reklamaatioita, on hänelle järjestettävä riittävästi koulutusta tuotteesta, asiakkaista, yhteistyökumppaneista ja myös myynnistä. Alla ”ranskalaisilla pallukoilla” perus raaka-aineet henkilöstön suhteen onnistumiseen (jokainen heittäköön lisää mausteita oman makunsa mukaan):

  • Rekrytoinnissa kannattaa selvittää, tavalla tai toisella, miten hakija oikeasti toimisi asiakaspalvelutilanteessa.
  • Mitä laajempi kokemus eri aloilta asiakaspalveluhenkilöllä on, sen parempi. Asenne on kuitenkin tärkein!
  • Koulutusta tuotteista, ihmisten kohtaamisesta ja yrityksen eri sidosryhmistä voi tuskin olla liikaa.
  • Selvät pelisäännöt (mitkä ovat takuun ehdot ja palvelun rajat, onko niitä milloin mahdollista ylittää).
  • Vie silloin tällöin toimiston asiakaspalvelijat ulos tapaamaan asiakkaita, jälleenmyyjiä, yhteistyökumppaneita tms. 
  • Töiden rajaus, mitkä rekkulat kuuluvat toimistolle ja mitkä kentälle.
  • Yrityksen oman kulttuurin (yrityksen DNA:n) sisäistäminen (vertaa esim. Stockmann tai Tokmanni).

Toinen suuri kysymys on se, miten taataan tasalaatuinen palvelu kaikille. Tärkeää on huomata, että kaikkien tulee saada samantasoista palvelua riippumatta siitä, onko kyseessä Suomen presidentti vai Kiinan keisari. Se kumpi on kaupallisesti tärkeämpi (vaikkapa avainasiakas), on kiireellisyysasteikolla vähemmän tärkeän edellä. Näin silloin, kun on oletettavissa, että tästä kertaostajasta ei tule avainasiakasta. Kuitenkin myös yksittäistä asiakasta tulee pyrkiä palvelemaan mahdollisimman nopeasti. Toisaalta avainasiakkaalla voidaan nimetä asiakaspalveluhenkilönsä toimistolta. 

Sitten ehkäpä kaikkein vaikein asia: Mistä tietää kuuluuko rekkula yrityksen vastuulle vai ei? Moni yritys valitsee joko mustan tai valkoisen toimintatavan. Toiset yritykset vaativat ostokuitin, asennustodistuksen, todistuksen oikeasta käytöstä tai milloin minkäkin lipukkeen, ennen kuin miettivätkään reklamaation vastaanottamista. Jotkut yritykset ovat tehneet kuluttajien valittamisesta niin hankalaa/vaikeaa, että useimmat luopuvat turhautuneena toivosta. Pienempi osa sitten taas korvaa mukisematta lähes kaiken mistä asiakas kehtaa valittaa. Pidän jälkimmäistä tapaa kuitenkin parempana, kuin reklamaatio-nihilistejä. Tämä toki riippuu myös bisneksen alasta jota teet, jos paperi koneessa on vikaa, niin ei nyt heti korvata sitä uudella. Kaiken kaikkiaan jos et ole varma asiasta ja kustannukset ovat siedettävät, korvaa reklamoitu tuote/palvelu asiakkaalle ja tee se kunnolla.  

Mikäli asiakaspalvelija joutuu tekemään korvauspäätöksen aina puhtaalta pöydältä tapauskohtaisesti ja tapaukset ovat aina ns. harmaalla alueella, aiheuttaa korvauspäätös tai korvaamatta jättämispäätös turhaa stressiä henkilökunnalle! Pahimmassa tapauksessa jokainen korvauspäätös tai reklamaatio kiertää pomon pöydän kautta kun halutaan varmistaa, että tehdään oikein. Pyritään siis minimoimaan harmaa alue. Elämän helpottamiseksi tässä taas lista ajatuksistani ranskalaisin pallukoin:

  • Käykää yrityksen takuuehdot tarkasti läpi siten, että jokainen työntekijä ymmärtää ne oikeasti
  • Onko joitain sellaisia tekijöitä, jotka automaattisesti poistavat takuun?
  • Tehkää valmis kysymyspankki, josta löytyy 80% tapauksista (sisäinen FAQ)
  • Nettisivuilla kannattaa tiedottaa ja opastaa, mutta varo ettei mene liian sekavaksi ja raskaaksi (ulkoinen FAQ)
  • Mitä asiakaspalveluhenkilöiltä odotetaan? mm. mikä on maksimi reagointiaika, miten palvelun laatua mitataan?
  • Jos vastausta ei löydy heti tai asiakaspalvelutilanteen aikana, mitä sitten tehdään?
  • Kuka vastaa juuri tiettyihin kysymyksiin (ne vaikeat, mitkä ovat siinä 20%), kuten hinnoitteluun, tekniikkaan tms. liittyvät

Kolmas kysymys oli ”kenelle jälkimarkkinointi kuuluu”. Helppo vastaus on tietenkin kaikille, mutta miten asia käytännössä hoidetaan? Kysymys kuuluu aivan aluksi siten, että mikä yritys reklamaation hoitaa? Esimerkiksi maahantuoja tai tehtaan sivukonttori, vai jälleenmyyjä joka on tuotteen kuluttajalla tai yritysasiakkaalle myynyt. Sanoisin, että jos palvelun haluaa pitää tasalaatuisena ja haluaa pitää langat käsissä, on valmistajan/maahantuojan paras ottaa itse vastuu reklamaatioista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kuluttaja-asiakas ohjataan aina välittömästi maahantuojan kimppuun. Lähtökohtahan on siis, että reklamaatio tehdään siihen liikkeeseen mistä tuote on ostettu. Tarvittaessa liike ohjaa asiakkaan polkua ylemmäs valmistajaan saakka.

Vaikka Stephen Elop mielellään kuulisi asiakkaiden palautetta, ei hänelle soiteta kun Ryynäsen uusi Nokia oli mäsähtänyt pirstaleiksi, vaikka putosi vain polvenkorkeudelta. Ryynänen oli tosin parin promillen humalassa ja ei muista tapausta ihan tarkkaan.

Kuitenkin on tarkoitus, että yrityksen toimitusjohtajan ei tarvitse tietää merkityksettömiä seikkoja.

Kenttämyyjien tärkeimpiä tehtäviä on toimia tuotteidensa asiantuntijoina. Heidän tulee kouluttaa jälleenmyyjät niin myynnillisesti, teknisesti kuin kertoa toimintatavoista mm. reklamaatiotilanteessa. Oikealla koulutuksella saadaan ”turhat” rekkulat pois. Turhilla rekkuloilla tarkoitan väärästä asennuksesta, käytöstä tai muusta sellaisesta johtuvaa valitusta. Lyhyesti sanottuna reklamaatioiden hoito kuuluu kaikille yrityksen myyntiketjussa! Myynnistä vastaava (Aluemyyjä, myynti-insinööri, asiakaspäällikkö tms.) pitää huolen siitä, ettei konttorihenkilökuntaa rasiteta pienillä, mutta aikaa vievillä, kysymyksillä, joihin hänen tulee vastuumyyjänä vastata. Vastuumyyjän tehtävä on kouluttaa jälleenmyyjä kunnolla ja itse toimia puskurina rekkuloissa ja asiakaspalvelussa.

Tässä toimintamallissa on pari hyvää puolta:

1. Mikäli kaikki kysymykset valuvat myyjälle, on hänen etunsa mukaista kouluttaa asiakkaita enemmän.

2. Kun rekkula tulee vastuumyyjälle, hän myös tietää mitä hänen alueellaan oikeasti tapahtuu.

Muista, että hyvin hoidettu rekkula on parasta myyntityötä.

Viimeinen vinkki: Reklamaation hoito on myös hyvä tapa saada sovittua asiakaskäynti ja käynnillä voi sopia vaikkapa tunnin pituisesta koulutuksesta jälleenmyyjän henkilökunnalle.

Kansalaispalkaksi 800 €/kk puhtaana käteen

Posted on
Kansalaispalkaksi 800 €/kk puhtaana käteen

Kansalaispalkka, perustulo, kansalaistulo tai yhteiskunnallinen osinko, sama asia. Olen tullut siihen tulokseen, että kansalaispalkan maksaminen jokaiselle 21 vuotta täyttäneelle Suomen kansalaiselle on järkevintä. 

Viime kesänä olimme ystävien kanssa mökkeilemässä kun puhe kääntyi illan mittaan työntekoon, sosiaaliturvaan ja yrittäjyyteen. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että työnteko pitäisi tehdä kannattavammaksi kuin se nyt tietyissä tilanteissa on. Yksi meistä esitti ajatuksen perustulosta jokaiselle. Aluksi en nähnyt ajatuksessa suurtakaan ideaa, mutta nyt ajatusta kypsyteltyäni perustulojärjestelmä tuntuu fiksulta.

Mikä on oikea perustulon taso?

Lähtökohtana perustulossa on se, että mitään muita tukia (kuten asumis-, opinto, isä/äiti-, eläke-, tai sosiaalitukia) ei yhteiskunnassa jaeta. Tulon pitäisi olla kuitenkin tarpeeksi suuri, jotta eriarvoistumisen lisääntyminen saadaan yhteiskunnassa katkeamaan ja kuitenkin niin pieni, että se kannustaa työntekoon. Päädyin pohdiskeluissani summaan 800 Eur/kk (vuoden 2011 hintatasossa). Muita parametreja ovat kaikille 40%:n tulovero riippumatta tuloista sekä yleisen arvonlisäveron nosto 25%:iin.

Ikäraja tuen saannille olisi 21 vuotta, tämä kannustaisi nuorisoa opiskelemaan, kun ei heti peruskoulun jälkeen pääse perustulon piiriin. Tänä aikana kun nuori ei kuulu perustulon piiriin, saa hän normaalia opintotukea opiskeluistaan.

Alla pienehkö ja yksinkertaistettu laskelma miten perustulo suhteutuisi palkka-ansioihin. Alle 2000 euron tuloilla saa enemmän rahaa tililleen kuin kuukauden bruttopalkka on (ts. perustulo+nettoansio on yhteensä enemmän kuin bruttopalkka). Yli 2000 euron ylimenevästä tulosta aletaan maksaa ”valtiolle päin”. Pääpointti on kuitenkin se, että keskituloisten verotus keventyisi huomattavasti nykyisestä ja vähäinenkin työnteko olisi aina järkeää!

Kansalaispalkka ja tasavero -Excel harjoitus

 

Kun ansiotulot ovat tosi suuret, lähestyy veroprosentti 40:tä. Vuonna 2010 suurin tuloveroprosentti (43,4%) saavutettiin 8031 euron kuukausituloilla.

Entäs sitten yrittäjyys ja yritysten verotus?

Pääomavero tulisi pitää lähes nykyisellään, se pyöristettäisiin kuitenkin mukavaksi tasaluvuksi 30%, kuten vuonna 2012 on tarkoitus muutenkin. Pääomatulostahan on maksettu verot kun yrityksen tulosta (voittoa) on verotettu. Osakeyhtiö maksaa voitostaan veroa 26%, tätä ei pidä myöskään nostaa. Sen sijaan, yrittäjyyteen kannustamiseksi ja yritysten kehittämiseksi tulisi puolet yrityksen tuloksesta tehdä verottomiksi, mikäli ne jätettäisiin yrityksen investointeihin. Verottajalle toimitettaisiin investointisuunnitelma, jonka toteutusta seurattaisiin. Mikäli suunnitelmasta ei pidettäisi kiinni, voitaisiin verot periä jälkikäteen.

Pääomaveron korottaminen voi tuntua peruskansalaisesta äkkiseltään oikealta tavalta kerätä lisää veroja, mutta tälläinen ajattelu on liian lyhytnäköistä!

Mikäli pääomaverotusta kiristetään liikaa, tappaa se yrittäjyyden ja kuristaa mehut pihalle pienistä ja keskisuurista pääoman saajista. Lisäksi erittäin- ja riittävän varakkaat pääomatulojen saajat pystyvät täysin laillisesti pääsemään eroon pääomaverotuksesta, se tapahtuu perustamalla erikoissijoitusrahaston johonkin EU-maahan. Tälläisessa erikoissijoitus-ratkaisussa kulut ovat suuret ja järjestely on vaivaa aiheuttava, mutta mikäli pääomaverotus kiristyy tarpeeksi, saattaa tämänkaltaisesta ratkaisusta tulla liian houkuttelevaa.

Tärkeä huomio on se, että Suomen pääomaverotuksen ei tarvitse olla mitenkään hirveän halpa pääomatulojen saajille. Riittää, että se ei ole liian kallis!

Miten valtion talous kestää tämän?

Ensimmäinen probleemi on, miten veroja kertyisi uuden järjestelmän mukaan. Valtion 2012 budjetin tulopuoli on 52,4 miljardia euroa, tästä summasta 12,1 mrd:a koostuu tulo- ja varallisuusveroista. Hmmm katsotaanpas, tilastokeskuksen mukaan työssäkäyviä suomalaisia on 2,46 miljoonaa ja heidän keskitulonsa on arviolta vuonna 2010 noin 3050 Eur/kk. 

Yksinkertaistetaan tuloverojen laskentaa hieman ja katsotaan miten veroja kertyisi uudessa mallissa:

  • 3050 Eur/kk, jolloin kokonaisveroprosentiksi muodostuisi 14%
  • Verokertymä valtiolle kuukaudessa per henkilö: 427 euroa
  • Verokertymä kaikilta työssä käyviltä/kk: 1050 Milj. Eur = 1,05 mrd. euroa
  • Verokertymä per vuosi: 12,6 mrd. euroa

Elon laskuopin mukaan mitään ongelmaa ei veron kannossa syntyisi. Tuloverosta saatava määrä olisi suurin piirtein sama kuin nykyiselläkin mallilla. Tärkeää on myös huomata, että tämä ratkaisu saattaa jopa merkittävästi lisätä valtion verotuloja, koska useimmat työttömät, eläkeläiset yms. voisivat tehdä töitä ainakin osa-aikaisesti, joka nykytilanteessa on lähes mahdotonta. Tulokuoppien takia nykyään kaikki työnteko ei ole kannattavaa. Lisäksi työhön lähtö vaatii työttömältä jumalattoman byrokratiasodan, jotta tukia ei menettäisi.

Toinen probleemi on, paljonko tämä kansalaispalkka-järjestelmä sitten maksaisi? Jos oletetaan, että perustuloa maksetaan kaikille 21 vuotta täyttäneille, niin paljonko tästä koituu kustannuksia? Suomalaisten keski-ikä on tilastokeskuksen mukaan noin 80 vuotta. Perustuloa maksetaan siis kansalaiselle keskimäärin 59 vuotta. Tämä tekee lyhyellä laskuopilla laskettuna 566400 euron laskun valtiolle, kun kyseessä on keskiverto ihminen. Kokonaiskustannuksia arvioitaessa Tilastokeskus kertoo meille, että alle 21-vuotiaita on pyöreästi 1,3 miljoonaa ja 21-100 vuotta täyttäneitä on neljä miljoonaa.

Kuukaudessa valtion kustannukset olisivat siis:

  • 800 Eur (perustulo) x 4 000 000 hlöä = 3270 Milj. eur = 3,3 Miljardia euroa kuukaudessa
  • Vuodessa tämä tekisi: 39,6 mrd. euroa kuluja 

Valtiovarainministeriön julkaisussa ”Budjettikatsaus 2012” on esitetty piirakka, jossa on jaoteltu mihin veroeuroja käytettiin vuonna 2009.

Jaottelusta nähdään, että sosiaali-, eläke yms. maksuihin on kulunut 40,9% kaikista julkisyhteisöjen menoista, se tekee siis 39,3 mrd.euroa.

Ja kappas! Joko olen tosi hyvä vääristelemään lukuja tai sitten tässä asiassa voisi olla järkeä! Kulutkin näyttäisivät noudattavan rahamäärällisesti nykyistä mallia!

Voi olla, että olen liikaa oikonut ja yksinkertaistanut laskujani, mutta kun katsoo nykyistä taloustilannetta maailmalla, eipä muutkaan asiantuntijat nyt niin hienosti ole pärjänneet.

Kannatan myös kaikessa toiminnassa ”Keep it simple”-periaatetta. Julkisen sektorin toimintaa voitaisiin supistaa rajusti ja siellä nykyisin toimivat asiantuntijat kyettäisiin sijoittamaan kansantuloa tuottavaan työhön. Käytännössä tätä järjestelmää voisi hoitaa noin 100 henkilön virasto. KELA, sossu ja eläke yms. virastot, yhteisöt ja yritykset voitaisiin lopettaa turhina. Ajatelkaa mikä säästö!

Mikä vaikutus tällä olisi köyhän arkeen?

Jokaiselle ihmiselle kuuluu ihmisarvoinen elämä! Suomessa se tarkoittaa tarpeeksi laadukasta elämää, harvoin täällä kukaan nälkään kuolee. Nykymeiningillä ihmisten eriarvoistuminen kasvaa ja yhä useampi putoaa yhteiskunnan kelkasta. Koulutus- ja työelämä vaatii osalle ihmisistä liian suuria ponnisteluja ja heidän on helpompi antaa periksi. Nykyäänhän jo tarhoissakin on ”kehityskeskustelut”, joissa kerrotaan ja mitataan miten oma kultamussukka on pärjännyt kun verrataan ikätovereihin.

Sossuun ja kelaan saa täytellä lippuja ja lappuja, byrokratia on ankaraa. Tämän olen kokenut opiskelijana ja kun haimme äitiys- ja isyyspäivärahoja. Tämänkin ajan voisi kansalainen käyttää tehokkaammin. Sitä paitsi avustukset ovat tällä hetkellä liian hyvät, työ ei kannata. Nykytilanteessa syntyy tulokuoppia, jolloin töihin meno saattaa tarkoittaa kokonaistulojen pienenemistä kun osa tuista jää pois.

Valtionvarainministeriön talousarviossa on esitetty työttömän peruspäivärahaksi 653,41 Eur/kk 1.1.2012 alkaen. Tästä maksetaan toki verot mutta tähän päälle on mahdollista saada mm. asumistukea. Asumistuen laskenta onkin oma hommansa, KELA:n sivuilla ilmoitetaan, että asumistukea on mahdollista saada 80% kohtuullisista asumiskuluista. KELA:n sivuilta löytyi laskuri asumistukeen, johon heittelin tulot alakanttiin ja vuokran yläkanttiin. Sain asumistuen määräksi 316,14 Eur/kk. Oletetaan, että koehenkilömme saa lisäksi työmarkkina- ja koulutustukia 100 Eur/kk. Kokonaissumma nousee täten 1069,55 euroon kuukaudessa. Tästä summasta kun vähennetään verot, jotka v.2011 veroprosenttilaskurin mukaan ovat 11,8% saadaan käteen jääväksi summaksi 943 Eur/kk.

Kärsijöinä perustulo-mallissa olisivat rikkaat eläkeläiset

Kuulostaa poliittiselta mahdottomuudelta, mutta mutta. Rikkaiden eläkeläisten (eläkeläiset, joilla on suuri eläke) eläke leikkautuisi automaattisesti 800 euroon. On tärkeää muistaa kuitenkin, että ennen suuria ikäluokkia eläköityneet ovat, vähäisten tulojensa takia, usein takuueläkkeen piirissä. Vuonna 2012 takuueläke tulee olemaan 714,65 Eur/kk miinus verot. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikkein köyhimpien eläkeläisten tulot nousisivat hurjasti!

Suurille ikäluokille tämä ei välttämättä olisi niin mukava uudistus, mutta he ovat kuitenkin usein keränneet merkittävän omaisuuden muodossa jos toisessa työelämänsä aikan. Suurien ikäluokkien eläkkeiden ”menetystä” voitaisiin kompensoida Kikka Kolmosella!

Kikka Kolmonen – Miten takaamme eläkkeet suurille ikäluokille?

Nykyisessä työeläkejärjestelmässä on erikoinen piirre, jossa työeläkeyhtiöt maksavat satoja miljoonia (* vakuutusyhtiöille palkkionpalautuksina myyntityöstä. Miksi lakisääteistä eläkettä tarvitsee myydä tai miksi meidän tulevaisuuden eläkkeensaajien (nykyjärjestelmän mukaan) pitäisi siitä ilosta maksaa?

*) Tämän luvun varmistaminen olisi vaatinut huomattavaa perehtymistä työeläkeyhtiöiden tilinpäätöksiin. Luku on valistunut arvaus, joka on johdettu muutaman työeläkeyhtiön tilinpäätöksestä. Tätä lukua ei tietenkään julkisesti ikinä mainosteta missään, päinvastoin.

Suurimman osan eläkkeistä maksavat yritykset ja pienemmän osan palkansaajat. Järjestelmä pitäisi virittää siten, että työeläkelaitokset lopetettaisiin ja ”perustulo-virasto” hoitaisi rahavirrat oikeassa suhteessa kansalaisille. Mikäli nykyinen eläkejärjestelmä lopetettaisiin, voitaisiin tällä rahasummalla kompensoida suurien ikäluokkien kansalaispalkkaa (eläkettä) suuremmaksi. Kun ylimenoaika on kulunut umpeen saavat kaikki perustulona saman 800 €/kk.

Mitä tästä hyötyisimme?

Mielestäni suurin hyöty on se, että kaikki työnteko tulee kannattavaksi. Teki töitä sitten 10 tai 50 tuntia kuukaudessa ja oli palkka mikä tahansa. Työmarkkinat ovat silppuistuneet siten, että maisteritkin tekevät pätkätöitä tai useampaa duunia samanaikaisesti. Tämä ei ole ollut haluttu suunta, mutta tähän on kuitenkin tultu.

Ihmisen perustarve on tehdä jotain, useimmille tämä tarkoittaa halua tehdä töitä ja kun kaikki työnteko tuo suoraan lisää rahaa perustulomallissa, on työnteko entistä houkuttelevampaa.

Työn tekeminen tulee entistä joustavammaksi. Eläkeikää ei enää ole, saat 800 euroa 21-vuotiaasta aina kuolemaan saakka.

Järjestelmä olisi läpinäkyvä ja reilu kaikille. Ketään ei jätettäisi pulaan ja ahkeruudesta palkittaisiin!

Perustulomallia on esitetty eri aikoina enemmän tai vähemmän tosissaan niin poliitikkojen, kuin taloustieteilijöidenkin toimesta. Idea on ollut silloin tällöin lähellä onnistua tietyissä maailman kolkissa, mutta ikinä mallia ei ole täysimittaisesti otettu käyttöön. Nämä kokeilut ovat usein jättäneet tuloloukkuja, kun kaikki eivät ole olleet oikeutettuja perustuloon tai verotus on ollut progressiivista.

Kvartaalitalous ja pikavoittojen tavoittelu

Posted on
Kvartaalitalous ja pikavoittojen tavoittelu

Saas nähdä millaisen massan ”Tavataan Torilla 15.10”-liike saa masinoitua huomenna ympäri Suomen turkuja ja toreja. Kansainvälistä esimerkkiä noudattaen, tarkoitus on nostaa keskustelua ”todellisesta demokratiasta” ja vastustaa globaalia taloutta, joka aiheuttaa enemmän pahaa kuin hyvää.

Tästä päästäänkin aiheisiin, joita olen funtsaillut. Onko pörssi enää se paikka, jossa pääomat ja yritykset kohtaavat vai perustuuko se robottien spekulatiiviselle kaupankäynnille? Ohjaako joka vuosineljännes tehtävä tilinpäätös vain pikavoittojen tavoitteluun sellaisissakin yrityksissä, joissa lyhin investointien ja rahavirtojen tarkasteluväli pitäisi olla vuosi tai useampi?

Pörssissä uusinta uutta ovat juuri nuo kauppaa käyvät robotit. Matemaatikot virittävät niihin hienoimmat algoritmit, jotka sekunnin sadasosassa tekevät kylmään laskentaa perustuen ostopäätöksiä. Niiden tuotot perustuvat silmääkin nopeampiin spekulatiivisiin kauppoihin. Tätä kauppaa kutsutaan HFT-kaupaksi (High Frequency Trading)

Lyhykäisyydessään voisi sanoa, että HFT-kaupassa robotit sijoittavat miljardi euroa osakkeeseen X. Tämän jälkeen osakkeen kurssi nousee minimaalisesti. Robotti laittaa osakkeen myyntiin ja saa sen myydyksi. Tämä kaikki käy niin nopeasti, ettei ehdi kissaa sanoa. Näin pääoma on noussut pari sataatuhatta euroa ja homma jatkuu.

Pörssi on tosiaan yksi homma, kun ajatellaan eettisyyttä. Toinen puoli kolikosta on yrityksille kuuluva vastuu.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin Milton Friedmanin, hän oli se kuuluisa taloustieteilijä joka lanseerasi lauseen: ”Yrityksen ainoa yhteiskunnallinen tehtävä on tehdä voittoa”. Mielestäni yrityksellä on myös muitakin rooleja yhteiskunnassa! Yritysten täytyy maksaa tarvittavat verot ja palkat sekä oltava hyvä yrityskansalainen, kohdeltava sidosryhmiä kestävällä tavalla ja kohdattava kilpailijat rehelliseltä pohjalta. Nämä edellä mainitut seikat ovat ikään kuin ”tekninen minimi”. Mikäli yritys haluaa kantaa oikeasti vastuuta, on toiminnan oltava eettistä, moraalista ja toki myös voittoa tuovaa.

Mikäli homma ei muutu veikkaisin, että vastaisuudessa nähdään yhä enemmän protesteja kvartaalitaloutta vastaan. Lisäksi valveutuneet kuluttajat osaavat vaatia yritykseltä vastuullisuutta, he tekevät tämän äänestyksen rahoillaan. Työntekijöillekin on tärkeää yrityksen moraali, tämä vaikuttaa varmasti parhaiden työntekijöiden saamiseen tai saamatta jäämiseen.

Esimerkkejä moraalisesti vastuuttomista yrityksistä on lukemattomia, mutta eräs niistä on kertomisen arvoinen.

Dennis Gioia on tutkinut klassista esimerkkiä eettisestä ja moraalisesta epäonnistumisesta. 1970-luvun alussa Ford toi markkinoille uuden mallin nimeltä Ford Pinto. Malli oli pieni kaupunkiauto, joka vastasi japanilaisten automerkkien kilpailuun. Kyseinen malli suunniteltiin liian nopeasti ja suunnitteluvirheen takia auton bensatankki oli sijoitettu väärään paikkaan. Fordin omissa kolaritesteissä havaittiin, että vaatimattomassakin peräänajotilanteessa auton bensatankki repesi ja sytytti tulipalon. Ford jätti kuitenkin tarvittavat muutokset tekemättä, sillä pienessä autossa bensatankin turvallinen sijoittaminen olisi syönyt takakontista turhan paljon tilaa sekä nostanut tuotantokustannuksia.

Markkinoilletulon jälkeen autoja alkoi syttyä tuleen peräänajotilanteissa. Ford joutui selittämään tilannetta ja miettimään miten asian kanssa tulisi edetä. Autoja ei kutsuttu korjattavaksi, sillä Fordin tekninenosasto ei halunnut uskoa autojen vaarallisuuteen. Toinen osasto teki asiasta hyytävän kustannus-hyötyanalyysilaskelman, joka vahingossa pääsi julkisuuteen.

Kustannus-hyötyanalyysi: case Ford Pinto

Kustannukset

  • Myynti: 12,5 miljoonaa autoa 
  • Korjauskustannukset: 11 $/auto
  • Kulut yhteensä: 12 500 000 x 11 = 137 milj. $

Hyödyt

  • Säästö: 180 palokuolemaa, 180 vakavaa loukkaantumista, 2100 palanutta autoa
  • Kustannus: 200 000 $/kuolema, 67,000 $/loukkaantuminen, 700 $/auto
  • Säästö: (180 x 200 000)+(180 x 67 000)+(2100 x 700) = 49,5 milj. $

Laskelman perusteella ei siis näyttänyt olevan kannattavaa kutsua autoja korjattavaksi. Käsittämättömäksi laskelman tekee se, että kuolemille ja loukkaantumisille on annettu kylmästi rahallinen arvo.

Ford Pinto

Ei jotain niin pahaa, etteikö hyvääkin. Jotkin yritykset ovat puolestaan supervastuullisia. Niiden ei tarvitse toistella asiakkailleen ja itselleen miten vastuullisia ne ovat. Teot puhuvat puolestaan. Palaan supervastuullisiin yrityksiin blogissani pikapuoliin.

Bubbling under

Posted on

Insinööri Kuusisen keittiössä kattilat sihisee ja kihisee! Ja nyt ei puhuta mistään riisinkeittimistä, vaan kyseessä on kunnon painekattilat. Pysyykö kansi päällä vai lentääkö se pois? Raotetaan kantta ja käännetään levyä hetkeksi pienemmälle…

Ai-jai, kylläpä tuoksuu jo herkulliselta!  

… Katsotaanpas mistä aineista näitä soppia oikein keitellään?

 1. Kvartaalitalous ja pikavoitot VS. perheyritykset ja Superyritysvastuu

Ohjaako kvartaalitalous vain pikavoittojen tavoitteluun? Entä miten pikavoittojen tavoittelu sopii yritysetiikkaan ja -vastuuseen? Ovatko mellakat Kreikassa, Wall Streetilla ja Englannissa seurausta kapitalismin epäonnistumisesta?

Nalle Wahlroosin ja Milton Friedmanin (kansantaloustieteilijä ja nobelisti 1976) mielestä yrityksen ainoa yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa voittoa. Onko tämä neljäkymmentä vuotta sitten esitetty ajatus vielä kurantti?

Miksi perheyritykset ovat niin menestyviä? Olen törmännyt viimeaikoina Supervastuullisiin perheyrityksiin ja ne ansaitsevat oman huomionsa. Arvostettiinko entisaikojen patruunoita niin paljon, koska he pitivät työntekijöistä isällistä huolta? Pystyykö kasvoton institutionaalinen sijoittajasyndikaatti samaan?

2. Onko se lama vai taantuma

Kreikkaa tuskin saadaan enää pelastettua. Jonkinlainen järjestely Kreikan velkojen suhteen  tulee eteen joko vielä tämän vuoden puolella, tai viimeistään 2012 talvella. Mikäli järjestely hoidetaan ennemmin kuin myöhemmin ja vahvalla otteella, on mahdollista, että markkinat taantuvat vain hetkeksi laskukierteeseen.  Jos taasen asiaan ei tartuta ja Kreikan tekohengittäminen jatkuu, on vuonna 2012 edessä lama.

3. Milloin kullan hinta ylittää 2000 euroa troy-unssilta

Mitä pahempi pankkikriisistä muodostuu ja mitä pidempään Kreikan tilanteen annetaan kehittyä, sitä enemmän sijoittajat hakevat rahoilleen turvaa. Tämä takaa kullalla ja myös muille raaka-aineille melkoisen hinnan nousun. Mikäli rahoitussektori menee kunnolla sekaisin, veikkaan kullan hinnan nousevan 2000 euroon keväällä 2012. Tällä hetkellä (10.10.2011) kullan hinta on 1228 €/Troy-unssi.

4. Uusi sukupolvi ja ympäristötietoisuus

Kolmikymppiset ja nuoret yleensäkin ovat erittäin ympäristötietoisia. Miten se vaikuttaa heidän päätöksiinsä kuluttajina? Onko ”jo niin 2007-lukulaista” ajaa citymaasturilla, kun tarjolla on hybridejä? Ostetaanko luomua vaikka se on kalliimpaa? Miten asuntojen energiankulutukseen pitäisi suhtautua?

5. ”Freeman 4”: Frimanin ja Uuden fantasian levyprojekti

Uusi fantasia ja Friman julkaisivat jokin aika sitten upean singlen ”Liian myöhään”. Viime viikolla uunista pukkasi ulos pitkäsoitto nimeltä Freeman 4, ajattelin ostaa.

Näistä aineista saadaan monen ruokalajin illallinen! Nyt kun ainesosat ovat selvillä, antaa patojen porista vielä vähän aikaa ja antaa aiheiden tekeentyä. Kohta kutsutaan syömään, Bon Apetit!

 

Markkinointiraha ei ole hinnanalennus

Posted on
Markkinointiraha ei ole hinnanalennus

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin ohimennen markkinointirahan käytöstä seuraavaa:

Tavarantoimittajan kannattaa pitää huoli siitä, että markkinointiraha ei valu hinnanalennukseksi. Toisin sanoen, markkinointitoimenpiteiden pitäisi oikeasti näkyä.

Minua jäi mietityttämään asia ja kun satuin löytämään aiheeseen sopivan kuvan, niin avaan kommenttiani muutamalla lauseella.

———————————————————————————————————————————

Lause 1: Usein kaupanteon yhteydessä jälleenmyyjät haluavat markkinointirahaa.

Yleinen tapa antaa markkinointitukea tai -rahaa, on perustaa se vuosiostoihin. Idea on jotakuinkin sellainen, että kun ostat tietyllä euromäärällä tuotteita, saat X% markkinointirahaa vuoden lopussa. Mikäli myyt tooooosi hyvin, saat silloin X+1% markkinointitukea. Tämä ei ole markkinointia, se on myyntiä ja tarkemmin ottaen hinnoittelua. Myynti neuvottelee hinnat ja tällä tempauksella laiska myyjä vetää maton markkinointipäällikön alta. Vielä pahempi tilanne on, jos markkinointipäällikkö pitää tätä markkinointina.

En tarkoita, ettei tämänkaltainen hinnoittelu olisi mahdollista tai järkevää, mutta markkinointia se ei ole! Oikeaa ja tehokasta markkinointia on määrittää asiakkaan kanssa realistiset ostotavoitteet vuodeksi ja suhteuttaa markkinointiraha siihen. Markkinointibudjetti kannattaisi tehdä per asiakas, mutta tähän ei yleensä ole mahdollisuutta resurssien puutteessa. Miniminä pidettäköön sitä, että tärkeimpien asiakkaiden kanssa tämän kaltainen visiointi tehtäisiin.

Lause 2: Kun markkinointiraha on asiakkaalle määritelty, niin tehdään suunnitelma. 

Kun myyntibudjettiin suhteutettu markkinointirahan määrä on selvillä, aletaan suunnittella mitä aktiviteetteja sillä saadaan aikaiseksi. Yleensä kannattaa kuunnella asiakkaan ideoita, asiakkaasta vastuullinen myyjä kehittää ideoita eteenpäin ja lisäksi tarjoaa ”jotain extraa” päälle. Markkinointitempauksia voi olla maan ja taivaan väliltä, mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Tärkeää on kuitenkin tehdä markkinointisuunnitelma, jossa on budjetoitu raha, aktiviteetit ja aikataulu.

Suunnitelman toimeenpanee myyvän yrityksen vastuullinen myyntimies, yhdessä asiakkaan kanssa. Myyvän/valmistavan yrityksen markkinointi antaa lähtökohdat esimerkiksi tuoteuutuuksien lanseeraamiseen, isoihin kampanjoihin sekä muuhun vastaavaan. Vastuumyyjälle kannattaa jättää kuitenkin hieman ”löysää” rahaa, jolloin sitä voi käyttää kohteessa parhaalla tavalla ja myyjä sitoutuu markkinointitoimintaan paremmin. Pitää siis luoda paras MIX, joka sopii kuhunkin tilanteeseen.

———————————————————————————————————————————

Vaikka kaikki markkinointi tähtää myyntiin, niin ei niukkaa markkinointibudjettia kannata käyttää hinnanalennukseen. Sopiva hinta pitää löytää muuta kautta.

Alla oleva kuva on mielestäni markkinointirahan väärinkäyttöä, tai sitten kyseessä on jonkin näköinen sissimarkkinointikikka, joka ei meikäläiselle aukene. =)

Markkinointirahan väärinkäyttöä

Tervetuloa Lama

Posted on

 Kauan odotettu ja paljon puhuttu lama on vihdoin kynnyksellä! Uutisointi on onnistunut luomaan tappiomielialan, joka alkaa tuottaa tulosta.

Syyskuun aikana talouden uhkakuvat ovat iskemässä myös reaalitalouteen. Pelkästään tänään isot pörssiyhtiöt ovat ilmoittaneet satojen ihmisten irtisanomisista.

Arvaukseni mukaan, kamelin selän katkaisee viimeistään ammattiliittojen ja työnantajien eripuraisuudesta johtuva lakkokierre.

Nyt, jos koskaan on teroitettava organisaatioissa koko henkilöstölle miten ja mistä sitä rahaa tulee! Jokaisen työntekijän työpanos tulee olla asetettuna tuotteen myymiseksi.

Palaan viikonloppuna aiheeseen siitä, miten kauppaa käydään yritysten välillä. Pohjustukseksi lue mitä ajattelen kaupankäynnistä loppukuluttajien kanssa. Toivon, että myyjät, markkinoijat ja yritysten johtajat voisivat löytää kirjoituksistani sen punaisen langan, joka auttaa tekemään parempaa bisnestä.

Mikäli tilauskirjasi alkavat ohentua, älä lannistu. Tee kaksin verroin töitä, lamassa on aina myös voittajia!