RSS-syöte

Kuukausittainen arkisto:kesäkuu 2011

Kesäloma 2011

Posted on

Suomen kesä! Parasta aikaa vuodesta ja sitten vielä perään syksy, joka on toiseksi paras vuodenaika. Kesälomaa täydet neljä viikkoa ja kaikki putkeen, näin ei ole päässyt käymään moneen vuoteen. Yleensä olen pitänyt lomat töiden takia kahdessa erässä, mutta nyt oli mahdollisuus pitää kesis yhteen pötköön.

Olen varannut lomaksi hyviä kirjoja, aion lukea Hesarin joka aamu rauhassa alusta loppuun, vietän aikaa perheen kanssa ulkona ja tapaan ystäviä. Hienoa!

Loman jälkeen aion paneutua kirjoituksissa syvemmälle kahteen minua kiinnostavaan aiheeseen, nollaenergiataloihin sekä myynnin parantamiseen ja -tehostamiseen.

Lisäksi yleinen talouden kehitys, leikkauslistoineen ja velkakriiseineen, saa muutaman ajatuksen.

Hyvää lomaa!

Mainokset

Myyntimiehen ABC: Välipuhe

Posted on

Edellisessä kirjoituksessani mietin kaupantekoa kuluttajien kanssa. Kuluttajien kanssa toimivat eri pelisäännöt kuin myynnissä ammattilaisille. Joku saattaa älähtää muistellessaan fraasia, jonka mukaan kauppaa käyvät ihmiset, eivät yritykset. Toki tämä pitää täysin paikkansa, mutta kuluttaja- ja ammattilaismyynnissä ostajien tarpeet ja lähtökohdat ovat erilaiset. Ammattiostaja perehtyy 8-12 tuntia päivässä ostamiseen, parhaimmillaan kyse on useiden miljoonien arvoisesta hankinnasta. Kuluttaja silmäilee viikonlopun Hesarista, mitä paahtopaisti maksaa Citymarketissa.

Edellä mainitussa kuluttajakaupan esimerkissä markkinoinnin(mainonnan) pitää olla itsessään selittävää ja suoraan toimintaan ohjaavaa. Myyjä on supermarketissa kassahenkilö, tai käytävien välissä satunnaisesti liikkuva hyllyttäjä, eikä varsinaisesti kauppaa mitään asiakkaalle. Tuotehylly tekee myyntityötä, sen pitää olla myyvä ja siitä pitää löytyä tarvittava tuoteinformaatio.

    Kuvitelkaapa tilannetta, jossa paperikoneen ostaja menisi paperikone-markettiin ja valitsisi hyllystä sopivan, no näinhän ei tietenkään voi olla. Paperikoneet rakennetaan valmiista osista enemmän tai vähemmän yksilöllisiksi. Myyntimiehen ensi esittäytymisestä, paperikoneen käynnistämiseen saattaa kulua useita vuosia, kymmeniä palavereja, erilaisia teknisiä ja kaupallisia selvityksiä ja niin edelleen.

Myynti ammattilaisille on hitaampaa ja vaatii enemmän pitkäjänteisyyttä kuin nopeasti tapahtuva kuluttajakauppa. Tämän lisäksi myyjän täytyy tietää myymästään tuotteesta huomattavasti enemmän kuin paino ja mitat. Mitä teknisempi tuote on, mitä useammasta komponentista tai palvelusta se koostuu, sitä tärkeämpää myyjän on tietää miten laite oikeasti toimii. Tärkeää on tietää myös miksi tuote ei toimi, sillä ostaja soittaa myyjälle ongelmatilanteessa.

Olen tavannut elämässäni monta ostajaa. Paras tuntemani ostaja tiesi erittäin paljon tuotteen teknisistä ominaisuuksista, joiden käyttöä rajoitti muun muassa Suomen rakentamismääräykset. Hän oli erittäin hintatietoinen. Hintatietoisella tarkoitan sitä, että hän ymmärsi mitä tietyn laatuisen tuotteen tulee maksaa. Kokematon ostaja saattaa mennä lankaan hinnassa, sillä aina löytyy halvempia tuotteita (osa niistä voi olla suoraan alkuperäisen kopioita). Laadulla tarkoitan paitsi itse tuotteen laatua, myös palvelun laatua. Palvelun laatuun lasken kuuluvaksi koulutukset, takuut, teknisen neuvonnan, logistiikan ja toiminnan jatkuvan kehittämisen yhdessä asiakkaan kanssa.

Joku harmitteli joskus, että ostamiseen ei ole sopivia oppaita tai kirjoa. Markkinoijille ja myyntiedustajille on tarjolla jos jonkinlaista tieteellistä eeposta, aina elämänhallintaoppaisiin asti. Ehkä näin on, mutta jos ymmärtää myyntiä, on mahdollista ymmärtää ostamista. Hyvä myyjä osaa asettua ostajan saappaisiin ja ajatella kauppakumppanuutta(partnership) pitkällä tähtäimellä. Hyvä ostaja ymmärtää hinta-laatusuhteen sekä palvelun merkityksen.

Myyjän tärkein tehtävä on saada ostaja näyttämään hyvältä omassa organisaatiossaan.

Business to Who, B2? (Osa1)

Posted on

Myyntimiehen ABC:n esipuheessa jaoin myyntimiehen asiakkaat kolmeen kohderyhmään. Myyntiä voidaan tehdä perinteisen jaon mukaan joko ammattilaisten tai loppukuluttajien kanssa. Tämän lisäksi teknisessä myynnissä vähintäänkin yhtä tärkeä kanava on myynti erilaisille asiantuntija sidosryhmille.

Myyntimiehen tulee tietää missä kohderyhmässä hänen asiakkaansa on. Tämä voi kuulostaa itsestään selvältä, mutta usein tuntuu, että myyntimiehen puhe on kyseiselle asiakkaalle täysin väärällä pohjalla. Todella hyvä myyjä osaa ajatella jopa kauppakumppaninsa asiakasta. Esimerkiksi nopeasti liikkuvissa kuluttajatuotteissa (FMCG), kuten jogurteissa tai siidereissä, tavarantoimittajille (valmistajilla) on todella pitkälle vietyjä aktiviteetteja ja kampanjoita asiakkaidensa kanssa. Mitä enemmän tullaan tekniseen myyntiin ja insinöörien maailmaan, sitä vähemmän ajatellaan aktiviteetteja kuluttaja-asiakkaille. Tämä onkin luonnollista, koska kuluttajille usein myydään kokonaisuuksia eikä tiettyä teknistä komponenttia. Kuitenkin myös teknisten laitteiden valmistajien olisi hyvä miettiä erinäisiä keinoja, joilla tavaraa saadaan vedettyä (Pull) jälleenmyyjän hyllystä.

Mitä sitten kannattaa tarjota eri asiakkaille ja kohderyhmille? Entä miten eri kohderyhmät käyttäytyvät?
Aloitetaan myynnistä loppukuluttajille.

Loppukuluttajat, B2C
Loppukuluttajalle tärkeää on tuotteen hinta/laatusuhde, sekä tuotteen hyvä saatavuus. Asiakkaan täytyy kokea tuote edulliseksi. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että pitäisi myydä miinuskatteella. Päinvastoin, usein asiakkaalla ei ole kunnollista kuvaa mitä tuotteen tai palvelun tulisi maksaa. Ajatellaanpa jotain tuotetta jota käytämme lähes päivittäin, vaikkapa leipä. Mitä maksaa perus ranskanleipä? 50 senttiä vai euro viisikymmentä, prosenteissa ero on valtava.

Toki mitä arvokkaammasta tuotteesta on kysymys, sitä varmemmin kuluttaja vertailee hintaa. Kuluttaja ei vertaile hintaa ainoastaan kilpailevaan tuotteeseen, vaan kilpailuttaa saman tuotteen myyjät keskenään. Esimerkiksi pesukonetta vertaillaan useiden elektroniikkaliikkeiden kesken ja sitten vielä netissä. Jos myyjät myy samaa tavaraa ja palvelua, niin vähäisimmällä katteella kauppaa käyvä liike voittaa. Mitä sitten voidaan tehdä? No aluksi pitää tehdä hinnalla vertailu vaikeaksi, mielellään mahdottomaksi. Palveluille pystytään hinnoittelemaan lisää hintaa, kodinkonekaupassa näitä voisi olla vaikkapa lisätakuu, asennuspalvelu, kuljetuspalvelu, vanhan koneen pois vieminen jne. Jos myydään kokonaisuuksia, niin ei kannata antaa tavaralistoja, joissa on tuotekoodit. Mukaan annettavissa tarjouksissa ei kannata esittää laajoja listoja, joissa pelkkiä tuotteita, ennen kuin kauppa on lyöty lukkoon. Nykyään kuluttajien on äärettömän helppo vertailla tuotekoodeja netissä tai viedä myyjän antamasi kalustelista kilpailijan hinnoiteltavaksi.

Mieleeni tulee muutama esimerkki, joista B2C myyjän kannattaa ottaa vaarin ja miettiä miten itse toimisi.

Eräs tuttavani tekee LVI-suunnitelmia omakotitaloihin. Nämä rakentajat ovat usein rakentamisen suhteen amatöörejä ja oiva esimerkki loppukuluttajasta, jota kiinnostaa ennen kaikkea hinta. Suunnitelmat ovat kuitenkin lailla määrätty pakollisiksi ja näin ollen kuluttajan on ne pakko hankkia. Mitä tällaiset suunnitelmat sitten voisivat maksaa ja mitä niihin sisältyy? Kaverini ottaa normaalin omakotitalon suunnitelmista 900 euroa. Tällä hinnalla asukas saa rakennusvalvonnan leimaamat kuvat, joilla työt voidaan aloittaa. Mielestäni hinta on naurettavan halpa! Suunnittelussa on yllättävän paljon työtä, joka ei edes juolahda loppukuluttajan mieleen. Työn määrä kannattaisi avata kuluttajalle markkinoinnin ja viestinnän keinoin.

    Lämpö-, vesi- ja ilmastointikuvien suunnittelun ja piirtämisen lisäksi, suunnittelija selvittää viranomaisten kanssa erinäisiä asioita kuten rakennusluvan vaatimukset ja vesilaitoksen liitoskohdat. Tämän lisäksi suunnittelija tekee energiaselvityksen kohteesta, optimoi parhaan mahdollisen sisäilmaston mahdollisimman vähillä käyttökustannuksilla sekä viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, suunnittelija vastaa suunnitelmiensa laadusta sekä määräystenmukaisuudesta.

Jos mietitään koko projektin hintaa, olkoon se pääkaupunkiseudulla 300 000 euroa, niin kaverini veloittama summa on 0,3%! Oletetaan, että kohtuullinen summa kunnollisesta LVI-suunnitelmasta olisi 1% rakennusurakan kokonaissummasta, mikä tämäkin on mielestäni vähän. Tällöin suunnittelun hinnaksi tulisi 3000 euroa. Tällä summalla asiakas saisi jo huomattavasti enemmän laatua ja hyvää palvelua. Suunnittelija pystyisi keskittymään kunnolla projektiin. Olen ”satavarma”, että lopputulos olisi laadukkaampi ja toimivampi. Näin ollen myös asiakas olisi paljon tyytyväisempi. Syitä olla nostamatta hintaa löytyy tuttavaltani useita, tietenkin. Todellisuudessa hintaa voisi nostaa saman tien ja lopputuloksena olisi suurempi kate ja liikevaihto.

Toinen esimerkki, mikä pisti ainakin minut ajattelemaan, oli eräs tapahtuma, jossa yrittäjän kauppa ei käynyt tietyllä tuotteella lainkaan. Samaan aikaan naapurikylässä samaan ketjuun kuuluva liike tahkosi rahaa ja katetta samoilla tuotteilla. Tavarantoimittaja järjesti liikkeelle lisäkoulutusta tuotteistaan sekä kertoi ketjun kanssa käynnissä olevasta kampanjasta loppukuluttajille. Kampanja materiaali, joka oli lähetetty aikaisemmin, oli kadonnut ja se lähetettiin uudestaan. Myyntiedustajalle jäi käynnistä positiivinen mielikuva ja fiilis, että nyt varmaankin liike pääsee kunnolla kaupantekoon. Muutaman viikon kuluttua tavarantoimittajan myyjä, joka oli ottanut liikkeen vierihoitoonsa, kävi katsomassa miten kampanja oli lähtenyt liikkeelle. Näky ja tulokset olivat surullisia. Kampanjamateriaali (hintalappupohjat, myyntijulisteet ja muu rekvisiitta) oli hautautunut yrittäjä-toimitusjohtajan huoneeseen. Myyjä kyseli varovasti, että kampanjaa ei sitten ole aloitettukaan ja miksi materiaali seisoo tyhjän panttina toimitusjohtajan huoneessa? Vastaus oli, että kun on tuota kiirettä ollut, niin eihän tässä ole vielä kerinnyt. Oliko vika jälleenmyyjäliikkeessä, tavarantoimittajan myyjässä vai kenties molemmissa. Joka tapauksessa liike ei koskaan tehnyt kampanjaa, joka muilla oli menestys. Jos ei tarjoa, niin ei saa myyntiäkään.

AIDA-malli:
Asiakkaan ostokäyttäytymistä, ja myyjän tarvittavia toimenpiteitä, kuvaa mielestäni erinomaisen yksinkertaistetusti AIDA-malli. Myyjän ja markkinoijan kannalta on tärkeää tiedostaa kuluttajien ostotarve ja saada heidän huomionsa. Asiakkaan kiinnostusta lisätään niin, että se muuttuu tuotteen tai palvelun haluamiseksi. Tämän jälkeen kuluttajaa ohjataan kohti (osto)toimintaa.

Kirjoituksen toisessa osassa mietitään myyntiä kauppakumppaneille (B2B) ja miten paljon erilaisia asiakkaita voikaan olla.

Myyntimiehen ABC: esipuhe

Posted on

Myynnin tekeminen on vaativaa hommaa. Olen käyttänyt lukemattomia hetkiä miettiäkseni, miten onnistun paremmin myynnissä ja miten saan asiakkaan ylipäätänsä ostamaan minulta. Olen lukenut kymmeniä myynnin ja markkinoinnin kirjoja, tehnyt myyntityötä nöyränä ja koittanut imeä mahdollisimman paljon oppia vanhemmilta myyntiedustajilta.

Olen tullut siihen tulokseen, että tullakseen hyväksi myyntimieheksi täytyy käydä läpi tietyt, joillekin itsestään selvät, vaiheet. Jotta pääsee asian ytimeen tulee pätevän myyntireiskan tehdä myyntityötä ruohonjuuritasolla, pitää korvat auki kun ”kokemus puhuu” ja lukea alan kirjoja mahdollisimman laajalla spektrillä.

Myynnin tekeminen ei ole rakettitiedettä vaan ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ostajalla on tarve ostaa ja myyjällä tarve myydä, kun nämä asiat loksahtavat molemmilla osapuolilla yhtä aikaa kohdalleen syntyy vaihdantaa eli kauppa. Mitä paremmin osapuolet ymmärtävät toisiaan, sitä varmemmin kaupat syntyvät.

Mitä tarkoitan ruohonjuuritason myyntityöllä? On päästävä lähelle asiakasrajapintaa loppukuluttaja tasolla.

Myyntityön voi jakaa karkeasti kolmeen tasoon:
1. Myynti loppukuluttajille (Business to Consumers, B2C)

2. Myynti bisnespartnereille kuten tukkureille, jälleenmyyjille, kaupoille, urakoitsijoille jne. (Business to Business, B2B)

3. Myynti ammatilaisille kuten asiantuntijat, suunnittelijat,arkkitehdit jne. (Business to Professionals, B2P)

Parhaan ruohonjuuritason myyntikokemuksen saa tilanteessa, jossa loppukuluttaja haluaa ostaa tuotteen mistä hänellä on vain mielikuva. Hyvänä esimerkkinä toimikoon vaikkapa kylpyhuone tai keittiö. Kumpikin on ihmisille tunteita herättävän tärkeä asia. Antti Asiakas haluaa ostaa sisustuslehden kuvassa näkemänsä fiiliksen ja myyjän täytyy osata se hänelle myydä. Yhteen kylpyhuoneeseen mahtuu tuotteita,tavaraa, suunnittelu- ja asennusosaamista huomattava määrä.

Myyjällä on onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi lukemattomia esteitä matkalla. Vasta kun on nähnyt tämänkaltaisten moniosaajien edesottamuksia voi todella ymmärtää myyjän aseman.

Edellä mainittu B2C-myyjä on loppujen lopuksi B2B-myyjän tärkein asiakas. Reitti B2C-myyjän luokse voi näennäisesti olla pitkä ja pahimmassa tapauksessa kuvioita hiotaan vain johtotason palavereissä. Mutta lienee päivän selvää, että loppukuluttajan edessä myyjä myy sitä tuotetta, johon luottaa ja jota osaa myydä. B2B-myyjä ei varmaankaan halua saada soittoa, jossa kerrotaan tuotteiden seisovan hyllyssä, koska asiakkaan myyjien mukaan loppukuluttajat eivät tuotetta suin surminkaan halua. Todellisuudessa myyjät eivät edes tarjoa tuotetta, koska he eivät tunne sitä, tavarantoimittajan puolelta ei ole nimettynä ketään yhdyshenkilöä, jolta voisi tuotteesta kysellä tai omassa organisaatiossa tieto ei kulje ylhäältä alas.

Myyjän on siis hyvä tuntea koko ketju ja nähdä miten tuotettaan myydään loppukuluttajalle. Riippuen tuotteesta voi myös olla erittäin tärkeää nähdä kuinka tuotetta käytetään, asennetaan tai miten asiakaskuntaan kuulumaton henkilö siihen suhtautuu jne.

Myyntityössä jos missä kokemus puhuu! Kannattaa aina löyttätyä vanhojen kettujen joukkoon ja pitää korvat höröllä. Olen kuullut mitä mielenkiintoisempia tarinoita myynnistä, onnistumisista ja epäonnistumisista. Osaniistä on ollut totta ja osa tarua. Osan olen nähnyt omin silmin, osa on tapahtunut kauan sitten. Kaikista näistä on kuitenkin jäänyt pieni merkintä mieleeni, joka auttaa minua ajattelemaan tilanteita eri kanteilta.

Sitten vielä ne kirjat. Kirjoista löytyy usein hyvää tietoa tiivistettynä ja valmiiksi pureskeltuna. Jopa jotkin blogit voivat toimia tietolähteinä. Kuten internetissä yleensäkin, tulee kirjoituksiin suhtautua oikealla asenteella. Sama asenne toimii kun kuuntelee koko ikänsä kiertänyttä myyntimiestä messupäivän, ja kahden ison tuopin, jälkeen. Vastuu on kuulijalle tai kirjoitetun tekstin suhteen lukijalla.

Kun myyjä pitää ohjenuoranaan edellämainittuja keinoja on hänellä mahdollisuus kehittyä pitkälle. Kuitenkin ilman oikeaa asennetta näistä ajatuksista ei ole hyötyä. Asenne siis ratkaisee, niin kuin melkein kaikessa!

Tässä oli lyhyt esipuhe myyntimiehen ABC:sta. Kirjoitan myyntiaiheesta blogiin muiden juttujen seassa. Pysy kuulolla!

Niin gimis on Stadi

Posted on

Brittiläinen Monocle- lehti valitsi Helsingin maailman parhaaksi paikaksi elää. Titteli on ansaittu!

Helsingissä moni asia on hyvin, kulttuuria ja elämää riittää. Erityisen kiitoksen haluan kaupunkilaisena antaa kaupunginjohtajallemme Jussi Pajuselle. Tarvitaan rohkeita kannanottoja, miten kaupunkia halutaan kehittää. Kaupunginjohtaja Pajusen aloitteellisuus mm. Sipoon-, länsi- ja itämetron sekä Guggenheim-museon suhteen on ollut kiitettävää.

Toiveeni lähitulevaisuuteedessa: Helsingissä tehtäisiin rohkeita päätöksiä energiatehokkuuden parantamisen suhteen. Helsinki toimisi esimerkkinä niin Suomelle, kuin muullekin maailmalle.

Nyt myös jokaisella meistä on mahdollisuus esittää oma ideansa siitä, miten Helsinki voisi edistää kestävää energiankäyttöä sekä lisätä energiatehokkuutta. Helsingin verkkosivuilla voi käydä kantamassa kortensa kekoon! Käy katsomassa siis energiatehokashelsinki.fi

Alla muutama stadinkielinen biisi. Ensimmäinen on kaihoisa rakkauslaulu Helsingille, jossa kaivataan takaisin tutuille kulmille ja mestoille.

Toinen biisi on Rytmiorkesteri Sakilaisten ”Gamla luftaaja”. Sakilaiset on bändinä erinomainen (soittivat häissämme, kiitos siitä vielä kerran!) ja saa juhlakansan tanssijalat vipattamaan. Kundit soittavat toki myös muitakin kuin stadinkielisiä biisejä. Jos tarvitaan hyvää bändiä, niin voin ehdottomasti suositella Sakilaisia.


Veikko Lehmuksela esittää kaihoisan rakkauslaulun Helsingille


Rytmiorkesteri Sakilaisten biisi Gamla Luftaaja

Eli onnittelut Helsingille vielä kerran!

Ainoa ikävä puoli, joka äkkiseltään tulee mieleen, on Helsingin suhteettoman kalliit asunnot.

Mutta,
vaimoni sanoin: ”Hyvää ei saa halvalla”.

Ja

kaverini sanoin: ”Joillekin kallista, kaikille samanhintaista”.

Kohti Nollaenergiataloja

Posted on

Ympäristöministeriö antoi maaliskuun 2011 lopussa uudet energiatehokkuutta parantavat ‎rakentamismääräykset. Määräykset tulevat voimaan heinäkuussa 2012. Tämä on yksi askel kohti lähes ‎nollaenergiataloja. Vähän energiaa kuluttavia taloja on montaa tyyppiä ja nimeä. Itsekin aikoinaan mietin ‎kuumeisesti, mitä mikäkin termi tarkoittaa? Seuraavassa yritän hieman valottaa käsitteitä, aikatauluja ja haasteita, ‎joita talojen rakentamisessa on.‎

———————————————————————————————————————————-

Mikä on nollaenergiatalo?
Nollaenergiatalo tuottaa uusiutuvaa energiaa siirrettäväksi verkostoihin vähintään yhtä paljon kuin talo käyttää energiaa.
Lähes nollaenergiatalossa rakennuksen energiantarpeesta merkittävä osa katetaan talossa tai sen läheisyydessä tuotetulla uusiutuvalla energialla.

Nollaenergiatalon määritelmä, kuva by Sitra

Lähes nollaenergiatalon määritelmä, kuva by Sitra

Nollaenergiatalot ovat siis taloja, joissa energiaa kuluu vähän, tai pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ei ‎ollenkaan. Miten on siis mahdollista, että talo ei kuluta ollenkaan energiaa? Tämä perustuu ajatukseen, ‎että talon energiankulutusta mitattaessa tulokset on kerättävä tarpeeksi pitkällä aikahaarukalla. ‎Esimerkiksi nollaenergiatalon tehokkuutta tarkasteltaessa vuosi on hyvä aika. Talvella kuluu enemmän ‎energiaa kuin talo tuottaa, kesällä talo taasen kerää enemmän energiaa kuin tarvitsee. Kokonaisuudessa ‎pyritään pääsemään lopputulokseen, jonka tarkastelujaksolla talo tuottaa enemmän energiaa kuin ‎kuluttaa.‎

Nollaenergiataloista, joissa syntyy tarkastelujaksolla enemmän energiaa kuin kulutetaan, siirretään ‎ylimääräinen energia erilaisiin jakelu- ja käyttökohteisiin. Tällaisista käy esimerkkeinä, muun muassa ‎sähkö- ja aluelämpöverkostot tai muu talon ulkopuolinen käyttö, kuten sähköauton lataamiseen. ‎

———————————————————————————————————————————-

Tulevaisuuden vaatimukset?
EU:n direktiivi rakennusten energiatehokkuudesta, artikla 194:
31.12.2018 Valtion hallinnassa ja omistuksessa olevat uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia
31.12.2020 Kaikki uudet rakennukset ovat lähes nollaenergiarakennuksia

Nollaenergiarakentamisen tasosta päätetään EU:ssa kansallisesti. Jokaisen EU-jäsenmaan odotetaan tekevän suunnitelma siitä, kuinka lähes nollaenergiatalojen määrää lisätään. Rakennusten energiankulutustaso päätetään kansallisesti, siis kunkin maan olosuhteet huomioon ottaen. Kansallisesti määriteltäviin olosuhteisiin vaikuttaa mm. ilmasto, rakentamistavat ja saatavilla olevat suunnittelukonseptit. Näin varmistetaan, että esimerkiksi Suomen ilmastossa toimimattomia ratkaisuja ei rakenneta. Rakennuksia ei tehdä enää pelkästään mahdollisimman vähän energiaa kuluttaviksi, vaan koko elinkaaren aikaiset kustannukset pyritään minimoimaan.

———————————————————————————————————————————-

Rakennuksen oman energiatuotannon tavat ja haasteet?
Haasteena nollaenergiatalojen tehokkaassa käytössä on se, että rakennuksen energiankulutus ja ‎tuotanto tapahtuvat usein eriaikaisesti. Energiaa täytyisi kesäisin varastoida, mikä toistaiseksi on yleensä ‎liian kallista, tai myydä energiaverkkoihin. Saksassa on jo nyt mahdollista syöttää sähköenergiaa ‎valtakunnan verkkoon, mutta suuren joukon pientuotannon vaikutusta energiaverkkoihin ei kuitenkaan ‎tunneta vielä riittävän tarkasti.‎

Rakennukset tulevat todennäköisesti käyttämään uusiutuvan energian tuotannossaan ainakin seuraavia ‎energianlähteitä: maalämpöä ja maan kylmää, aurinkosähköä ja -lämpöä sekä tuulivoimaa. Milloin ‎mahdollista, energianlähteenä voisi toimia rannikoilla aaltovoimalla tuotettu sähkö, meren, järvien ja ‎jokien lämpö. Lisäksi on mahdollista talvella varastoida lunta kesän jäähdytysenergian lähteeksi. ‎Aurinkolämpöä voisi varastoida maahan tehtyyn vesivarastoon, vaikkapa lämpöpumpun ‎energialähteeksi. Näiden esimerkkien lisäksi kekseliäisyydellä on vain taivas kattona, sillä kaikessa ‎materiassa on sidottua energiaa.‎

Järkevää olisi käyttää useampaa eri tapaa uusiutuvan energian tuotantoon, näin ei oltaisi yhden ratkaisun varassa ja voitaisiin valita aina tilanteeseen sopivin vaihtoehto. Alla olen miettinyt eri tapoihin liittyviä haasteita.

Aurinkosähkön ja -lämmön haasteet
• Aurinkosähkö- ja -lämpöratkaisut kilpailevat samasta kattopinnasta keskenään ja rakennusten julkisivut saattavat joutua muiden rakennusten varjostamaksi.
• Uusien rakennusten ulkonäkö vaatii myös kaupunkikuvallisen suunnittelun ja määräysten muutosta.
• Vaikka aurinkopaneelit ovat kehittymässä hurjaa vauhtia (mm. matoiksi, julkisivuelementeiksi jne.), vielä ei saada tehtyä tarpeeksi edullisia ratkaisuja rakennusten julkisivun tai katon päällystämiseksi aurinkoenergiaa keräävillä tuotteilla. Suomessa paneelien käyttöä katolla hankaloittaa lumi monessa tapauksessa.

Maalämmön haasteet
• Maalämmön ja –kylmän haasteet liittyvät niiden yleistymiseen: Vierekkäisillä tonteilla lähekkäin olevat maalämpökentät voivat vaikuttaa toisiinsa ja yhteisvaikutuksia on vaikea arvioida jos lämpökenttiä on paljon lähekkäin.
• Kaupunkialueiden kaivannot, kaapelit ja muut maan alaiset tilat aiheuttavat helposti ongelmia.
• maalämpöjärjestelmät siirtävät helposti sähkönkulutuksen huipputehojaksoja samanaikaisiksi.
• Huipputehon tarve osuu talven kylmimpiin aikoihin, jolloin sähkölaitokset muutenkin huutavat punaisina.

Tuulivoiman haasteet
• Tuulivoima vaatii uudenlaista asennoitumista kaupunkikuvaan, koska pienillä ja näkymättömillä
tuulivoimaloilla ei saavuteta merkittävää energiansäästöä kun verrataan voimalan valmistusenergiaa sen
elinkaaren aikana tuottamaan energiamäärään.
• Kaupunkituulivoiman ongelma on rakennusmassan tuulta hidastava vaikutus, joka ulottuu
melko etäälle keskimääräisestä kattotasosta, johon tuulivoimalaitokset oletettavasti sijoitettaisiin.
• Suuri tuulivoimaloiden määrä aiheuttaa melua, mutta lienee hoidettavissa ääniteknistä suunnittelua parantamalla.

———————————————————————————————————————————-

Vaikka haasteita on vielä matkalla kohti nollaenergiataloja, ei pidä masentua. Haasteet on tehty ‎voitettavaksi ja kuten aikaisemmassa kirjoituksessani, ”Nollaenergiatalot ja Audin valot” mainitsin, on ‎uuden teknologian kehittämisessä näytön paikka Suomen teollisuudelle. Esimerkiksi Britanniassa aiotaan ottaa aimo ‎harppaus kohti oikeaa suuntaa, he aikovat lisätä tuntuvasti uusiutuvan energian käyttöä ja luopua ‎hiilidioksidia tuottavista energiaratkaisuista. Brittien tavoite on kunnianhimoinen. Heidän tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasuja 50% vuoden 1990 päästötasosta, vuoteen 2027 mennessä. Britit uskovat saavansa tätä ‎tavoitetta varten kehittämästään teknologiasta merkittävän, globaalin, kilpailuvaltin. Suomella ei ole aikaa ‎hukattavana, vaan päästörajoja ja energiansäästöön tähtääviä toimenpiteitä on Suomen kiristettävä ‎rajusti jotta saamme britit kiinni ja jätämme saksalaiset, sekä tietenkin, ruotsalaiset jalkoihimme.‎

Kannattaako käydä töissä?

Posted on

Tänään 11.6.2011 oli Helsingin Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli. Jutussa kerrotaan, että pienipalkkatyö ei juuri kannata joutenoloa paremmin. Kuten kirjoituksessani Tiekartta: Suomi 2017 mainitsin, ei saisi olla tilannetta jossa sosiaaliedut ovat niin suuret, että työssäkäynti ei kannata. Hesarin artikkelissa on esitetty laskelma, jossa verrataan Helsingissä asuvaa työtöntä ja pienipalkkaisessa työssä käyvää.

Lukemat ovat karuja:
• Tuet (toimeentulo-, asumis-, ja työmarkkinatuki) yhteensä: n. 1100 euroa/kk
• Pienipalkkaisen työntekijän käteen jää palkkaa: 1241 euroa/kk

Käteen jäävän palkan osuus on laskettu 1500 euron kuukausittaiseseta bruttopalkasta. Tonniviisisataa on yleinen alkupalkka esimerkiksi kaupan-, hiusalan- tai kiinteistöhuollon työntekijöillä. Luulisin, että juuri nämä alat ovat sellaisten nuorten mieleen, joita pitkä opiskelu ei niin hirveästi kiinnosta. Ongelma siis korostuu nuorten kohdalla, kun nuori tippuu tai jättäytyy sosiaalitukien varaan, on paluu normaaliin elämään aina hankalampaa. Ikävä kyllä, kun vaihtoehtoina nuorella on koulun jälkeen lähteä työelämään tai vedellä himassa lonkkaa ”hyvillä” ansioilla, on valinta jälkimmäiseen tehty liian helpoksi. Nuorille ja nuorille aikuisille ei saisi opettaa, että rahaa saa täysin vastikkeetta (tekemättä töitä).

Suunnitellessa ohjausta nuorisolle tulisi myös muistaa se, että harvoin nuori oikeasti tietää mitä haluaa. Nuoret eivät jaksa, pysty tai halua ajatella ensi kesää pidemmälle (jos nyt niinkään pitkälle). Muistan erittäin hyvin, kun olin itse täyttänyt parikymmentä. Minulla ei ollut minkäänlaisia opiskeluhaluja. Ajattelin, että jos menisin töihin, voisin nopeasti tienata rahaa. Menin töihin, kokeilin erilaisia hanttihommia. Sitten keksin kouluttautua taksinkuljettaksi, joka mielestäni oli jo oikea työ, jota voisi tehdä vaikka eläkkeelle asti. Vuoden päivät tein tätä ”oikeaa työtä” ja olin valmis koulun penkille! Mietin, että ehkä se lukeminen ja opiskelu ei nyt niin kauheaa olekaan. Ainakin jos vertaa viikon mittaiseen yövuororupeamaan taksin ratissa narkkareita, huoria ja humalaisia katsellen. Joka tapauksessa, suurin osa nuorista ei siis tiedä yhtään mitä haluavat ja mitä tekisivät isoina.

Nuorten opinto-ohjaukseen (yläasteella, lukiossa ja ammattikoulussa) tarvitaan huomattavasti enemmän resursseja kuin nykyään, lisäksi vastikkeettomia sosiaalietuuksia on karsittava sekä matalapalkkaisista töistä on jäätävä enemmän rahaa käteen.

Yläasteen jälkeen on järkevää ohjata kaikki nuoret jatko-opiskelemaan. Niiden, jotka haluavat päästä nopeasti työelämään kannattaa käydä jokin perustutkinto ammattikoulussa ja hakea töihin. Työelämässä on (onneksi) käytännössä hankitulla kokemuksella on runsaasti painoarvoa, ei pelkästään oppiarvolla. Palkkoja ei yritysten kannalta pystytä juurikaan nostamaan, vaan verotusta on alimmilla tuloluokilla pudotettava murto-osaan nykyisestä. Tässä mielessä kannatan progressiivista verotusta, pienestä palkasta ei tarvitsisi maksaa juurikaan tuloveroa. Kiinteistöhoitajan tms. matalapalkkaisessa työssä olevan ansiot on oltava niin riittävät, että parikymppisen Jampan sukulaismummot ja -mammat eivät sukujuhlissa päivittele Jampan surkeaa kohtaloa duunarina ja patista häntä korkeakoulutuksen piiriin. Toki suurin osa (vähän yli 50%) ikäpolvesta kannattaa kouluttaa korkeasti, jotta kansainvälinen kilpailukyky säilyy, mutta ei koko ikäluokkaa. Muuten meillä maisterit ovat ilmailemassa pattereita ja ajamassa lakaisukoneita.